Käytännön ohjeet yhdyskuntaan liittymiseksi

Tänne on kyselty yhdyskuntajärjestystä nähtäväksi ilman foorumille rekisteröitymistä. Tässä tämä siis on. Samainen asiakirja on toisessa topikissa pdf-muodossa, jossa sitä on helpompi käsitellä.

Perustamissopimus Kuopio 16.7.2011
Pyydetyt lisäselvitykset kirjoitettu 12.1.2013

Sopimus uskonnollisen yhdyskunnan perustamisesta

Me allekirjoittaneet haluamme muodostaa uskonnollisen yhdyskunnan ja sovimme täten sen perustamisesta. Olemme laatineet yhdyskuntajärjestyksen ja hyväksyneet sen. Tämä kuuluu seuraavasti:
1. Yhdyskunnan nimi ja kotipaikka
Yhdyskunnan nimi on Karhun kansa ja sen kotipaikka on Vaasa.
2. Tarkoitus ja toiminnan laatu
Yhdyskunnan tarkoituksena on järjestää ja tukea suomenuskon tunnustamiseen ja harjoittamiseen kuuluvaa yksilöllistä, yhteisöllistä ja julkista toimintaa, joka pohjautuu uskontunnustukseen ja julkisen uskonnonharjoituksen muotoon.

Uskontunnustus
Iro-neito, impi neito, kaunis neito kaunokainen ikänsä piti pyhyyttä, ajan kaiken oikeutta. Marjanen mäellä huusi, puolukkainen kankahalla: ”Tule, neito, poimimahan, tinarinta riipimähän kultasehen kuppihisi, Vaskisehen vakkaseesi!” Meni neito poimimahan, sormussormi suoltamahan, tinarinta, riipimähän, vaskivyö valitsemahan. Pani marjan huulillensa, huulillensa, kielellensä. Tuosta tyyty, tuosta täytty, tuosta kohtu kohdustuipi, paksuksi panettelipa, lihavaksi liittelipä. Saipa kolme poikalasta. Yhden kohdun on väkeä. Virkkoi vanhin synnynnältä: ”Olen vanhin Väinämöinen”, Virkkoi keskin synnynnältä: ”Olen seppo Ilmarinen.” Virkkoi nuorin synnynnältä: ”Olen nuori Joukahainen.”
Suosotka, soria lintu läksi mertä luutimahan, lainetta lakasemahan. Lentelööpi, liitelööpi, selvällä meren selällä, lakijalla lainehella. Yöt lentää lepyttelööpi, päivät ilman istumatta, etsivi pesän tilaista. Kuhun kuoli Väinämöinen,
nosti polvensa merestä, lapaluunsa lainehesta. Tuopa sotka, suuri lintu luuli heinämättähäksi, pajupehkon pantavaksi. Valoi vaskisen pesäsen, muni kultasen munasen Väinämöisen polven päähän. Hauteleepi, käänteleepi, niinkun sotka poikiansa, tavi taimenuisiansa. Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen tunsi hiiltyvän hipiän, katsoi polvensa palavan. Lapaluuta liikahutti, järähytti jalkojansa, sydäntänsä syrjähytti. Muna kuueksi mureni, seitsemäksi sirpaloitui, kahdeksaksi katkieli. Mi munan ylistä kuorta, yliseksi taivoseksi. Mi munan alista kuorta, alisiksi maailmoiksi. Mi munassa valkiaista, taivosehen päiväseksi. Mi munassa ruskiaista, taivoselle kuutamoksi. Mi on pieniä muruja, taivoselle tähtösiksi.

Julkisen uskonnonharjoituksen muoto
Karhun kansa on suomenuskoinen yhdyskunta. Katsomme osaltamme jatkavamme suomalaisheimojen uskonnollista perinnettä nykymaailmassa. Uskomme siis perustuu niihin tapoihin ja uskomuksiin, jotka ovat säilyneet nykypäivään asti itämerensuomalaisesta uskosta sekä tapaperinteenä että kirjallisina lähteinä, jotka on kerätty menneiltä sukupolvilta. Tiedostamme, että uskonnollinen perinne on osittain katkennut, mutta mainittujen lähteiden ja tapaperinteen pohjalta tiedämme, mikä on pyhää ja kunnioitamme sitä.
Nimemme viittaa käsitykseen taivaallista alkuperää olevan karhun kantavanhemmuudesta ihmissuvulle. Karhun lisäksi uskonnollisiin symboleihimme lukeutuvat ukonkirves, tursaansydän ja hannunvaakuna.
Uskomuksemme ja tapamme ovat välittyneet osittain suullisena perimätietona, mutta paras lähde on kansanrunousarkiston Suomen Kansan Vanhat Runot. SKVR:n arkisto sisältää paljon materiaalia. Kaikilla teksteillä on suuri kulttuurillinen arvo, mutta pyhinä pidämme myyttirunoja, joista tärkeimmät on sisällytetty yhdyskuntajärjestykseen niihin kohtiin, joissa niihin liittyviä rituaaleja kuvataan. Suullisena perimätietona pidämme menneiltä ajoilta säilyneitä juhlatapoja ja arkirutiineja. Näitä ovat muun muassa suurin osa juhannuksen, joulun, laskiaisen ja monen muun juhlan kansanomaisista perinteistä sekä vanhoista työtavoista, joita on vielä käytössä muun muassa kankaan kudonnassa, sepän taidoissa, joissakin viljelytavoissa ja eränkäynnissä. Näihin tapoihin sisältyvät esimerkiksi lemmenloitsut, kokon polttaminen, juhlakohtaiset ruokailutavat, mäen laskeminen, loimen luominen, kankaan kutomisjärjestys, raudan syntyruno ja sen käyttö, ensimmäisen jyväkourallisen heittäminen käsin ennen koneellista kylvöä sekä metsästys- ja kalastustaiat. Suullista perimätietoa ovat myös kasveihin, eläimiin sekä taivaankappaleisiin ja sääilmiöihin liittyvät ennustukset ja uskomukset.
Myös uskontunnustuksemme perustuu SKVR:n alkuperäisiin kansanrunoihin. Koska
nämä runot ovat pääasiassa karjalankielisiä, ne on käännetty suomeksi ja kieliasua on nykyaikaistettu, mutta runojen keskeinen sisältö on säilytetty ennallaan. Uskontunnustuksemme on kirjoitettu pyhällä kielellämme kalevalakielellä, jossa uskomme olevan erityistä väkeä. Runomitta on vakiintunut ja vähintäänkin tuhat vuotta vanha. Sillä on ja on ollut tapana esittää kaikki rituaalitekstit. Runot esitetään laulaen.
Uskontunnustuksemme on meille pyhä, koska se selittää maailman synnyn ja olemuksen, ja koemme myös kertomuksen myytin kertovan uskontomme syntyajasta. Pidämme koko maailmaa ja luontoa pyhänä, joten siksi maailman syntyruno on meille tärkeä. Maailman syntymyytti on itämerensuomalaisille kansoille yhteinen. Uskontunnustuksessa yhdistyy kaksi runoa. Ensimmäinen tapahtuu ennen maailman olemassaoloa. Iro-neito tulee raskaaksi puolukasta ja synnyttää kolme luojajumalaa: Väinämöisen, Ilmarisen ja Joukahaisen. Toinen osa puolestaan kertoo, miten maailma saa alkunsa rikkoutuvasta sotkan munasta.
Katsomme maailman jakautuvan kolmeen kerrokseen: yliseen, keskiseen ja aliseen. Näistä alimmaisessa sijaitsee Tuonela, jonne kaikki elävät olennot päätyvät kuolemansa jälkeen teoistaan riippumatta. Tasot yhdistää niiden kaikkien läpi kulkeva maailmanpuu Suuri tammi.
Tunnustamme suomalaisen perinteen jumaluuksia, joita ovat aiemmin mainittujen lisäksi esimerkiksi Tapio, Lemminkäinen, Vellamo, Jumi, Louhi ja Päivätär. Monijumalaisena uskontokuntana emme katso tarpeelliseksi ottaa kantaa muiden uskontojen totuuteen. Emme käännytä.
Jumalten lisäksi meille ovat tärkeitä väet, haltijat, omat esivanhempamme ja sukujemme vainajat. Perhekäsitykseemme kuuluvat myös perheen edesmenneet jäsenet.
Kaikkia edellä mainittuja kunnioitamme erityisesti antamalle heille lahjoja. Usein tämä tapahtuu pyhillä paikoilla, jotka ovat uskonharjoituksellemme keskeisiä. Näitä ovat esimerkiksi pyhät lehdot ja kuppikivet. Lahjoja annetaan jumalille ja haltijoille viemällä lahjat pyhille paikoille. Tyypillisiä lahjoja ovat kynttilät, kukat, ruoka, olut, sima ja itse tehdyt käsityötuotteet. Tuomisten antamisen yhteydessä lauletaan usein jokin pyhistä runoistamme.
Koemme myös hengellisten edeltäjiemme aineellisen perinnön tärkeäksi, minkä vuoksi vaalimme ja kunnioitamme paikkoja, joissa he ovat eläneet ja tehneet töitä, vaikka niillä ei olisi alun perin ollutkaan varsinaista uskonnollista merkitystä. Tällaisia paikkoja ovat muun muassa esihistorialliset asuinpaikat, kalmistot ja mäkilinnat. Vietämme lukuisia suomalaisen perinteen tuntemia vuotuisjuhlia. Yhteisiä rituaaleja olemme ottaneet tavaksi järjestää näistä neljän aikaan.
Juhlistamme yhdessä kekriä, talvennapaa, helaa ja karhujuhlaa. Rituaalin johtajaa kutsutaan tietäjäksi.
Yhteisten juhlien kuvauksia

Kekrin kuvaus
Kekriä juhlitaan loka-marraskuun vaihteessa. Kekrin aikaan Karhun kansa kokoontuu mahdollisuuksien mukaan yhteen ja juhlistaa vuodenvaihdetta. Monet kekrin uskomukset ja tavat ovat säilyneet suullisesti, tosin jouluun siirtyneinä. Näitä tapoja ovat esimerkiksi runsas syöminen, vainajien muistaminen ja kekripukit.
Kekrin perinteisiin kuuluu muun muassa vainajien pöytä, johon kerätään muistoesineitä edesmenneistä sukulaisista ja ystävistä. Näitä vainajia muistetaan pöydän edessä ajatuksin, sanoin ja lauluin, esimerkiksi vainajien rukouksella:

Vainajien rukous
Auta minua, taattoseni Tuonelasta, maamoseni maaemästä, kaikki suuret sukukunnat, heleät heimokunnat, kalliit syntyiset!
Muista minua, taattoseni Tuonelasta maamoseni maaemästä, kaikki suuret sukukunnat, heleät heimokunnat, yhdeksästä polvesta yhdeksänteen polveen, muistetut ja muistamattomat, tiedetyt ja tietämättömät, kaikki minua auttavat ja rakastavat, päästävät ja pelastavat!
Ulos sytytetään kekrivalkea perinteisesti tuluksilla, ja sitä sytytettäessä lauletaan tulen syntysanat:

Tulen synty II
Iski tulta ilman ukko, välähytti Väinämöinen viiellä vivutsimelle, kuuella kokon sulalle.
Kirposi tulen kipuna ukon ilman iskimistä selvällä meren selällä, lakialla lainehella hau’in suuren hartioilla.
Sen nieli sileä siika. Tuli tuska nieliälle, vaikia valottajalle. Uiksenteli, käyksenteli, saari saarta, niemi nientä, luotohen lomia myöten.
Sen nieli lohi punanen. Tuli tuska nieliälle, vaikia valottajalle. Uiksenteli, käyksenteli, saari saarta, niemi nientä, luotohen lomia myöten.
Sen nieli haleva hauki. Tuli tuska nieliälle, vaikia valottajalle. Uiksenteli käyksenteli, saari saarta, niemi nientä, luotohen lomia myöten.
Pian kävi pitkät matkat, välemmin vähät välit. Itse ukko, ilman ukko katselihen, kääntelihen, arveli, ajattelihen: ”Mitäs tuohon lauletahan, Kuta kujerrettanehen?” Näkipä aian tulleheksi, veti veitsen vieriltähän, riisu rauvan reieltähän.
Itse vanha Väinämöinen tuli tuohonkin avuksi, nuotan niiestä kuto, katajoista keträttihin yhtenä kesäsnä yönä.
Pyyti päivän, pyyti toisen, pyyti päänä kolmantena. Jopa sai halevan hauin. Halkasi halevan hau’in, siel oli sileva siika; Halkasi silevän siian, siel oli lohi punanen; Halkasi lohen punasen.
Tuoll oli tuli soronen, siell oli sinikeränen, siell oli kerän keriä, tuoll oli tulen kipuna.

Tuleen ei saa sylkeä, eikä sitä saa muutenkaan häpäistä esimerkiksi heittämällä siihen roskia. Tulen annetaan hiipua itsekseen ilman, että sitä sammutettaisiin vedellä tai muilla keinotekoisilla tavoilla.
Illan kuluessa kekripukit vierailevat ja aiheuttavat hämmennystä, ja heitä lahjotaan, jotta he lähtisivät pois tekemättä tuhoja.
Illan kuluessa käydään kekrisaunassa.
Kekrin isännän tulee juopua illan kuluessa kunnolla, sillä mikäli isäntä ei huoju, ei huoju viljakaan seuraavana kesänä. Isäntä ei kuitenkaan saa kaatua, sillä muuten viljakin lakoaa.

Talvennavan kuvaus
Talvennapa lopettaa joulunajan ja taittaa talven selän. Karhu kääntää kylkeään.
Talvennavan riiteillä on tarkoitus varmistaa, että Päivätär pääsee voitolle pimeydestä. Rituaalissa ”Musta mies”, eli mustiin pukeutunut mies, lyö kartulla puun kylkeä ja muut tanssivat hänen ympärillään laulaen seuraavaa runoa:

Väinämöisen haava ja Iso tammi
Vaka vanha Väinämöinen
teki vuorella venettä, kalliolla kalkutteli: Ei kirves kivehen koske eikä kalka kalliohon; Liuskahti lihaan viimen, varpahaseen Väinämöisen polvehen pätösen Pojan.
Ei ollut sitä mätästä eikä vuorta korkeata, jok’ ei tullut tulvillensa varpahasta Väinämöisen polvesta pätösen pojan. Veri tuiskuna tulevi, hurme koskena kohisi. Veri peitti marjan varvut, hurme kattavi kanervat.
Tuli tuska Väinämöisen, pakko raavahan urohon. Huuti kerran suunsa täye’n päänsä päälle taivosehen; Ei tuolta apuja tullut. Huuti toisen suunsa täy’en maahan alle jalkojansa; Ei tuolta apuja tullut. Tuo ol tuska Väinämöisen, pakko raavahan urohon. Huuti vielä suunsa täy’en tuohon laajahan merehen, Pohjon pitkähän povehen, Lapin maahan laukiahan.
Tuop’ oli Pohjolan emäntä. Olipa tei’ensä käviä, mittaeli matkojansa, laulelevi virsissähän, loi miehen, uron sukesi. Ei tieä vesun vikoa, veest’ oli vesusen synty, vesuputken lainehista, allin aivoista hyvistä, pääskyn pienen pää-sisästä.
Tuoss ol’ tuska Väinämöisen, pakko raavahan urohon. Huuti vielä suunsa täy’en tuohon laajahan merehen, Pohjon pitkähän purohon, Lapin maahan laukiahan. Mies musta merestä nousi, uro aalloista yleni, vähän kuollutta parempi,
kadonnutta kaunihimpi. Kirves on kirjattu olalla, vaski varsi kirvehessä.
Oli ennen neljä neittä, koko kolme morsianta. Löyettihin Lemmen lehti, Lemmen lehti, tammen lastu, vietih maalle kasvavalle, aholle ylenevälle. Siitä kasvo kaunis tammi, yleni vihanta virpi. Ei ole sitä urosta tämän tammen taittajoa, puun murskan murentajoa.
Kasvant on tasanen tammi, ylennyt rutimo raita, olovahko oksiltahan, leviähkö lehviltähän. Peitti päivän oksillahan, lehvillähän kuun ka’otti, piätti pilvet juoksemasta, piätti päivät paistamasta, piätti kuut kumottamasta.
Nei’ot neuvoa pitävät, orposet osaelevat, akat kanssa arvelevat, kuinkas kuutta oltanehen, päivättä elettänehen. Mies musta merestä nousnut, uro aalloista ylennyt, hakkas päivän, hakkas’ toisen, hakkas’ päivän kolmanneni. Jopa taisi tammen kaata, ruhtua rutimo rai’an.
Pääsi päivät paistamahan, pääsi kuut kumottamahan, pääsi pilvet juoksemahan. Ottipa noita lastuloita, meni voitehen tekohon yheksän meren ylitse, yli puolen kymmenettä. Keitti päivän, keitti toisen, keitti päivän kolmanneni. Saap’ on voi’e valmihiksi.
Astu matkoa vähäsen, kävi tietä pikkuruisen. Haapa vastahan tulevi; Tuon murha murenti poikki,
kaikki kahtia hajotti. Voiti tuolla voitehella, katsoi tuolla katsomella, tokkos on näissä voitehissa vi’an päälle vietävätä, vammoille valettavata, miehen tuoja Tuonelasta, haavan yhtehen pareta. Haapa yhtehen parensi, niinkuin hyhmähän metehen. Menipä luokse Väinämöisen, voiti tuolla voitehella, katso tuolla katsomella, tekipä yöllä terveheksi, päivällä imanteheksi, verhon päivällä veteli, yöllä kalvon kasvatteli.

Riittipaikalta lähtiessä juhlijat ottavat kynttiläänsä tulen ”Mustan miehen” lyhdystä ja vievät tulen mukanaan sisälle. Tulia pidetään yllä aamuun asti.

Helan kuvaus
Helaa vietetään keväällä yleensä toukokuussa. Helajuhla on satokauden alku ja nimensä mukaan pyhää aikaa, jonka riittien tarkoitus on tuoda tulevalle kasvukaudelle onnea ja hedelmällisyyttä. Juhlan alussa sytytetään pyhä tuli tuluksilla, siten, että juhlijat sytyttäjää lukuun ottamatta tanssivat sytytettävän tulen ympärillä laulaen tulen syntyä:

Tulen synty
Tulta iski ilman Ukko, valahutti valkeata, miekalla tuliterällä, säilällä säkenevällä, ylisessä taivosessa, tähtitarhojen takana.
Saipa tulta iskemällä. Kätkevi tulikipunan, kultaisehen kukkarohon, hopeisehen kehä’än. Antoi neien tuu’itella, Ilman immen vaapotella.
Neiti pitkän pilven päällä, impi ilman partahalla, tuota tulta tuu’ittavi, valkeaista vaapottavi, kultaisessa kätkyessä, hihnoissa hopeisissa; Hopeiset hihnat helkkyi, kätkyt kultainen kulisi, pilvet liikkui, taivot naukui, taivon kannet kallistihe
tulta tuu’iteltaessa, valkeata vaapottaissa.
Impi tuulta tuu’itteli, valkeaista vaapotteli, tulta sormin suoritteli, käsin vaali valkeaista. Tuli tuhmalta putosi, valkea varattomalta, kätösistä käänteliän, sormilta somittelian.
Kirposi tulikipuna, suikahti punasoronen. Läpi läikkyi taivosista, Puhki pilvistä putosi. päältä taivahan yheksän, halki kuuen kirjokannen. Tuikahti tulikipuna, putosi punasoronen, luojan luomilta tiloilta, ukon ilman iskemiltä, puhki reppänen retuisen, kautta kuivan kurkihirren, tuurin uutehen tupahan, palvosen laettomahan; sitten sinne tultuansa, tuurin uutehen tupahan, panihe pahoille töille, löihe töille törkeille, riipi rinnat tyttäriltä, käsivarret neitosilta, turmeli pojilta polvet, isännältä parran poltti.
Äiti lastansa imetti kätkyessä vaivaisessa alla reppänän retuisen; siihen tultua tulonen poltti lapsen kätkyestä, puhki paarmahat emolta. Meni siitä mennessänsä, vieri vieriellessänsä. Ensin poltti paljon maita, paljon maita, paljon soita, poltti auhtoja ahoja, sekä korpia kovasti. Viimein kieprahti vetehen, aaltoihin Aluejärven.
Tuosta tuo Aluejärvi oli syttyä tulehen, säkehinä säihkyellä,
tuon tuiman tulen käsissä, ärtyi päälle äyrästensä, kuohui päälle korpikuusten, kuohui kuiville kalansa, arinoille ahvenensa.
Viel’ ei viihtynyt tulonen, aalloista Aluejärven karkasi katajikkohon. Niin paloi katajakangas, Kohahutti kuusikkohon, poltti kuusikon komean. Vieri vieläki etemmä, poltti puolen Pohjanmaata, sakaran Savon rajoa, kappalehen Karjalata.
Kävi siitä kätkösehen, pillojansa piilemähän, heittihe lepeämähän, kahen kannon juuren alle, lahokannon kainalohon, leppäpökkelön povehen. Sieltä tuotihin tupihin, honkaisihin huonehisin, päivällä käsin pi’ellä kivisessä kiukahassa, yöllä lie’essä levätä hiilisessä hinkalossa.

Juhla jatkuu yleisellä ilonpidolla ja metelillä. Meteli karkoittaa pahoja henkiä.
Seuraavana päivänä valmistetaan juhlaruoka, josta otetaan vähän joka lajia ja viedään pyhälle paikalle sekä lausutaan kylväjän sanat:

Kylväjän sanat
Akka manteren alainen mannun eukko, maan emäntä! Pane nyt turve tunkemahan, maa väkevä vääntämähän! Eipä maa väkeä puutu sinä ilmoisna ikänä, kun lie armo antajista, lupa luonnon tyttäristä.
Nouse maa makoamasta luojan nurmi nukkumasta! Pane korret korttumahan sekä varret varttumahan! Tuhansin neniä nosta, sadoin haaroja hajota kynnöstäni kylvöstäni, varsin vaivani näöstä!
Oi Ukko ylijumala tahi taatto taivahinen,
vallan pilvissä pitäjä, hattaroiden hallitsija! Pidä pilvissä käräjät, sekehissä neuvot selvät, idätä idästä pilvi, nosta lonka luotehesta, toiset lännestä lähetä, etelästä ennättele, vihmo vettä taivosesta, mettä pilvistä pirota orahille nouseville, touoille tohiseville.

Tämän jälkeen kukin voi jättää oman lahjansa pyhälle paikalle ja esittää oman toiveensa tulevaa kesää tai omaa elämäänsä koskien. Tämän jälkeen väki siirtyy juhlapaikalle ja syö juhlaruoan. Illalla mekastetaan lisää ihan varmuuden vuoksi.

Karhujuhlan kuvaus
Karhun kansalle karhujuhla (13.7.) on erityisen tärkeä juhla. Karhujuhlan aikaan kunnioitetaan Karhua kutsumalla hänet mukaan juhlimaan, antamalla hänelle lahjoja ja toimittamalla rituaaleja, joiden toivotaan lepyttävän hänen henkeään.
Juhlan alussa Karhu kutsutaan paikalle laulamalla Karhun synty:

Karhun synty
Otsoseni, ainoiseni, mesikämmen kaunoiseni, kyllä mä sukusi tieän, miss’ oot otso syntynynnä, saatuna sinisaparo, jalka kyntinen kyhätty: Tuoll’ oot otso syntynynnä ylähällä taivosessa, kuun kukuilla, päällä päivän, seitsentähtien selällä, ilman impien tykönä, luona luonnon tyttärien.
Tuli läikkyi taivahasta, ilma kääntyi kehrän päällä, otsoa suettaessa, mesikkiä luotaessa. Sieltä maahan laskettihin vierehen metisen viian, Hongattaren huolitella, Tuomettaren tuu’itella, juurella nyrynärehen, alla haavan haaralatvan, metsän linnan liepehellä, korven kultaisen kotona.
Siitä otso ristittihin, karvahalli kastettihin, metisellä mättähällä, Sarajoen salmen suulla,
Pohjan tyttären sylissä. Siinä se valansa vannoi Pohjan eukon polven päässä, eessä julkisen jumalan, alla parran autuahan:
Tehä ei syytä syyttömälle, vikoa viattomalle, käyä kesät kaunihisti, soreasti sorkutella, elellä ajat iloiset suon selillä, maan navoilla, kilokangasten perillä; Käyä kengättä kesällä, sykysyllä syylingittä, asua ajat pahemmat, talvikylmät kyhmästellä, tammisen tuvan sisässä, havulinnan liepehellä, kengällä komean kuusen, katajikon kainalossa.

Juhla jatkuu juhla-aterialla ja yhteisellä illanvietolla. Yösydännä, kun juhla on lopuillaan, Karhulle jätetään hyvästit laulamalla Ohtosen jäähyväiset:

Ohtosen jäähyväiset
Lähes, kulta, kulkemahan, hopea, vaeltamahan tätä kultaista kujoa, hopeaista tietä myöten, kultaisessa kuppisessa, vaskisessa vakkasessa poikki Pohjolan mäkien. Ei tätä pajuhun panna, eikä raitahan raketa, vaan honkahan hyvähän puuhun, petäjähän pienosehen.
Juhlaa voidaan jatkaa useampi päivä, mikäli juhlijat haluavat, mutta yhteinen uskonnollinen sisältö on pääasiassa edellä mainittujen rituaalien puitteissa.

Muiden juhlien kuvauksia
Edellisten juhlien lisäksi Karhun kansan jäsenet viettävät perheidensä kanssa tai itsekseen useita eri juhlia. Näitä ovat muun muassa joulunaika ja pesäpäivät, laskiainen, seisontapäivät ja Ukon juhla sekä Ukonpäivä.

Joulunaika ja pesäpäivät
Joulunaikaan ja pesäpäivinä juhlitaan vuoden pimeintä aikaa syömällä hyvin ja noudattamalla oman suvun perinteitä. Näihin kuuluvat muun muassa kuolleiden kunnioitus eli haudoilla käynti ja lahjojen, esimerkiksi kynttilöiden, vieminen sekä tonttujen eli perhe- ja kodinhaltijoiden muistaminen lahjoin, esimerkiksi kynttilöin ja ruokalahjoin.
Joulusauna saunan pyhityksineen kuuluu erottamattomasti jouluun.

Saunaloitsu
Löyly poika Auterinen, auterettoman tekemä, hiki vanhan Väinämöisen, herran hengestä hyvästä! Tule tänne tarvitahan, apuvasi huuvetahan, tekemähän terveyttä, rauhoa rakentamahan ennen päivän nousemista, koin jumalan koittamista! Saata sauna lämpimäksi, kivet löylyn lyötäväksi puuhusilla puhtahilla!

Laskiainen
Laskiaisena Karhun kansa pyrkii tuottamaan hyvää onnea uudelle kasvuvuodelle esimerkiksi laskemalla mäkeä ”pitkien pellavien” toivossa ja syömällä rasvaisia ruokia, jotta tulevasta satovuodesta tulisi hyvä.

Seisontapäivät ja Ukon juhla
Seisontapäivät ja Ukon juhla ovat nykyisen juhannuksen aikaan. Juhlan rituaaleihin kuuluvat muun muassa erilaiset lemmenloitsut, runsas juominen ja kokon polttaminen.

Ukonpäivä
Ukonpäivää juhlitaan vuoden ukkoshuipun aikaan heinäkuun loppupuolella. Ukonpäivän aikaan ollaan mahdollisimman hiljaa, jotta vältettäisiin ukkosta, joka haittaa heinäntekoa. Ukonpäivän rituaaleihin kuuluu myös Ukon maljan nostaminen. Tuoppia kierrätetään talon aikuisväen parissa siten, että nostetaan tuoppia ensin taivasta kohden ja siemaistaan sitten.

Muita rituaaleja
Karhun kansa toteuttaa uskoaan myös arjessa erilaisin loitsuin ja rituaalein. Niitä on monia, muun muassa matkaloitsu, saunan pyhitys, lemmenloitsut, kotialttarit sekä vainajahenkien ja tonttujen kunnioitus.
Matkaloitsun kuvaus
Kun joku lähtee matkalle, hän voi pyytää haltijoilta suojelusta matkalleen. Matkaloitsun voi tehdä myös toiselle ihmiselle. Loitsu luetaan kolmeen kertaan, jotta se olisi väekkäämpi eli voimakkaampi.

Matkalle lähtiessä
Nouse maasta mannun eukko, pellosta peri-isäntä, pojan/neien ainoan avuksi, miehen/naisen kuulun kumppaniksi, kanssani/kanssansa karehtimahan, aisoista avittamahan, luokista lutistamahan, vetämähän vempelestä, pojan/neien kuulun kulkiessa, ajaessa aimo miehen/naisen!

Saunan pyhitys
Sauna voidaan pyhittää juhlien yhteydessä. Pyhitysloitsu on mainittu pesäpäivien kuvauksen yhteydessä. Saunan voi pyhittää myös muina aikoina, esimerkiksi uuden saunan valmistuttua tai kun pyhitys muuten tarpeelliseksi katsotaan.

Lemmenloitsut
Lemmenloitsuja harjoitetaan muun muassa seisontapäivinä ja silloin, kun halutaan herättää jonkun mieluisan henkilön kiintymys. Lemmenloitsuja on satoja.

Kotialttarit
Karhun kansan jäsenet saattavat rakentaa kotialttarin kodin hengille, vainajille tai jumalille.
Vainajahenkien ja tonttujen kunnioitus
Kukin Karhun kansan jäsen vie lahjoja vainajille ja tontuille silloin, kun tuntee siihen tarvetta. Lahjoina käytetään muun muassa kukkia, kynttilöitä, ruokaa, simaa, olutta tai itse tehtyjä käsitöitä.

Siirtymäriitit
Karhun kansa toimittaa siirtymäriittejä, joita ovat esimerkiksi vihkiminen, nimenanto ja tuonpuoleiseen saatteleminen.

Vihkiminen
Vihkikaavan päättävät avioliittoon vihittävät. Kaikille yhteisiä riittejä ovat morsiamen lemmensauna ja kateiden karkotus. Kateiden karkotus toimitetaan seuraavalla loitsulla:

Kateita torjuttaessa
Ken katehin katsonevi, silmin väärin väännellevi tahi suulla suuellevi, sanoilla sa’atellevi, Hiien sitta silmillensä, Hiien karsta kasvoillensa, suuhunsa tulinen tulppa, Lemmon lukko leuvoillensa; suunsa sammaloitukohon, kielen kanta katketkohon, silmä juoskohon simana, toinen voina vuotakohon, tuonne tuimahan tulehen, Hiien hiilihinkalohon, pää kiveksi kuivakohon, kalvo päälle kasvakohon!

Nimenanto
Nimen saava viedään syntymäasussaan pyhitettyyn saunaan. Nimen antava tietäjä toimittaa kateiden karkotuksen jo vihkimiskuvauksessa mainitun loitsun sanoin. Sen jälkeen hän kostuttaa nimen saavan päätä pyhän lähteen vedellä, johon on veistetty hopeaa ja yrttejä. Sen jälkeen nimen antava tietäjä lausuu nimen saavan nimen ensimmäistä kertaa. Paikalla oleva väki toistaa nimen yhteen ääneen.

Tuonpuoleiseen saatteleminen
Tietäjä siunaa vainajan sekä pyytää haltijoilta ja Tuonen väeltä apua vainajan matkalle. Vainajan mahdollista hautaustestamenttia noudatetaan.


3. Jäsenet
Yhdyskuntaan jäseneksi voi liittyä jokainen 15 vuotta täyttänyt henkilö, joka tunnustaa yhdyskunnan uskoa ja hyväksyy sen säännöt.
Jäsenet hyväksyy yksinkertaisella enemmistöllä yhdyskunnan hallitus hakijan kanssa käydyn keskustelun perusteella.
4. Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Jäsenellä on oikeus erota yhdyskunnasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdyskunnan kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.
Hallitus voi erottaa jäsenen yhdyskunnasta, mikäli hän on menettelyllään yhdyskunnassa tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdyskuntaa tai sen toimintaa tai hänen uskonsa ei enää katsota vastaavan yhdyskunnan uskoa.
5. Jäsenmaksut ja kulujen korvaaminen
Yhdyskunta ei peri jäseniltä liittymismaksua eikä vuotuista jäsenmaksua. Yhdyskunta voi ottaa vastaan vapaaehtoisia lahjoituksia ja testamentteja. Yhdyskunta toimii vapaaehtoispohjalta eikä palkkaa työntekijöitä. Tarvittaessa yhdyskunta korvaa toiminnasta aiheutuvia kuluja.
6. Hallitus
Yhdyskunnan asioita hoitaa hallitus, jonka sääntömääräinen jäsenkokous valitsee kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Hallituksen toimikausi on sääntömääräisten jäsenkokousten välinen aika.
Hallitukseen kuuluvat jäsenkokouksessa valitut puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja 3 muuta varsinaista jäsentä sekä 1–2 varajäsentä. Puheenjohtajana voi toimia sama henkilö enintään kaksi peräkkäistä toimikautta.
Hallitus valitsee keskuudestaan sihteerin, rahastonhoitajan ja jäsensihteerin sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Kokoukset ovat avoimia, ellei perustellusta syystä toisin määrätä.
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
7. Yhdyskunnan nimen kirjoittaminen
Yhdyskunnan nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja, kaksi yhdessä.
8. Tilikausi ja tilintarkastus
Yhdyskunnan tilikausi on yksi kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille/tilintarkastajille viimeistään kuukautta ennen sääntömääräistä jäsenkokousta. Toiminnantarkastajien/tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen sääntömääräistä jäsenkokousta hallitukselle.
9. Yhdyskunnan kokoukset
Yhdyskunnan ylin päättävä elin on jäsenkokous.
Yhdyskunnan kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai yhdyskunnan kokouksen niin päättäessä myös postitse taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta. Jäsenet voivat halutessaan luovuttaa äänivaltansa kirjallisella valtakirjalla kokoukseen osallistuvalle jäsenelle.
Yhdyskunnan jäsenkokous pidetään joka toinen vuosi hallituksen määräämänä päivänä touko-syyskuussa.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdyskunnan kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdyskunnan äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.
Yhdyskunnan kokouksissa on jokaisella jäsenellä yksi ääni. Yhdyskunnan kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
10. Yhdyskunnan kokousten koollekutsuminen
Hallituksen on kutsuttava yhdyskunnan kokoukset koolle vähintään neljätoista vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä, sähköposteilla tai tekstiviesteillä. Kokoukset ovat avoimia, ellei perustellusta syystä toisin määrätä.

11. Yhdyskunnan kokous
Yhdyskunnan sääntömääräisessä kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. esitetään tilinpäätökset, toimintakertomus ja toiminnantarkastajien/tilintarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätösten vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
7. vahvistetaan toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio
8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
9. valitaan toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja taikka tilintarkastaja ja varatilintarkastaja
10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
11. kokouksen päättäminen
Mikäli yhdyskunnan jäsen haluaa saada jonkin asian yhdyskunnan kokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.


12. Sääntöjen muuttaminen ja yhdyskunnan purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdyskunnan purkamisesta on tehtävä yhdyskunnan kokouksessa vähintään kahden kolmasosan (2/3) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdyskunnan purkamisesta.
Yhdyskunnan purkautuessa lahjoitetaan yhdyskunnan varat Taivaannaula ry:lle tai muulle suomenuskon harjoittamista tukevalle taholle, jonka yhdyskunnan purkamisesta päättävä kokous parhaaksi katsoo.

Mä sain samanlaisen lapun eilen postissa. Ilmeisesti prh on ilmoittanut virallistamishakemuksen allekirjoittajat sittenkin automaattisesti väestörekisteriin. Tätä ei Vaasan maistraatti osannut minulle kertoa kun asiaa tiedustelin aikanaan.

Pidetään tuo ohje vielä ennellaan täällä siihen asti, että asiaan tulee varmuus.